torstai 11. marraskuuta 2010

Kohtaamisia

Sitä tuntee itsensä vanhaksi, kun kävelyllä kohtaa itseään vanhempia naisia, jotka hymyilevät sinulle, etkä oikein tiedä mistä se johtuu. Olosi on vaivaantunut ja tarkastelet hetken omaa habitustasi. Millaiset vaatteet sitä tuli puettua lähtiessä päälle. Onkohan pipo liikaa tai jotenkin kummallisesti tai vetskari jäänyt naurunryppyyn. Paljon mukavampaa olisi, jos nuoremmat naiset katsoisivat silmiin ja sanoisivat jotain, vaikka hyvää päivää, mutta hehän mennä viilettävät nopeasti ohi.

Ja, jos ei puhuta vain naisista, niin miestenkin kanssa ikääntyvällä lenkkeilijällä tuppaa olemaan ongelmia. Vastaan tulee niitä tyyppejä, jotka pysähtyvät jaarittelemaan säästä, taloudesta , kunnan tienhoito- ja valopolitiikasta. No, onhan sinulla siihen aina jokin kommentti, tosin sillä ei ole mitään väliä, koska tämä toinen tietää kaiken ja on kyllä ollut yhteydessä päättäjiin ja joskus kirjoitellut yleisönosastoihinkin. Vähin erin venytät välimatkaa keskustelukumppaniisi ja hiissaudut sopivalle etäisyydelle, josta on jo joustava huikata kiireen veruketta.

On vielä tapauksia, joiden kanssa pysähdyt mieluusti juttelemaan, koska tiedät, että nyt pysytään tiukasti aiheessa. Ennen pitkää huomaatkin, kuinka sinusta on tullut taas se kuuntelevampi osapuoli. Yrität pistää väliin jonkin nokkelan kommentin siitä ja siitä elokuvasta tai teatteriesityksestä, mutta puheellesi käy kuin vettä vesilinnun selkään valuttavalle. Harmittaa niin pirusti ja se yksinpuhelu käy yhä rasittavammaksi ja venyy kymmeniksi minuuteiksi. Tiedätpähän seuraavalla kerralla kiertää kaukaa.

Onhan sinullekin käynyt monesti niin, että tapaat ihmisen, jonka nimeä et kuolemaksesikaan muista ja joka hymyilee tuttavallisesti ja suopeasti ja saattaa puhutella sinua etunimeltäsikin. Olet myös kuullut tapauksista, joissa tällainen tuttavallinen keskustelu on käyty ja toisella keskustelijoista ei ole pienintäkään havaintoa toisen henkilöllisyydestä. Siis sillä tavalla, että "Terve, terve, pitkästä aikaa, mitä sulle kuuluu". No hyväähän sitä, kuuluu vastata ja mietit ankarasti kuka tämä henkilö on. No se henkilö tuntuu tietävän lähes kaiken sinusta, etkä pääse millään keskusteluun sisään.Heität väliin kysymyksiä, sellaisia yleisluontoisia ja koko ajan kuumeisesti hakukone päässäsi takoo nimiä, paikkoja, tarinoita. Hän tietää puolisosi nimen, lastesi nimet, heidän opiskelupaikkansa, harastuksesi ja kesäpaikkasi sijainnin. Pian odotat hänen kertovan asuntosi neliömääränkin.Ja kun viimein eroatte soitellaan-toivotuksin ja pikaisiin näkemisiin, niin et vieläkään tiedä, että kuka perhana se ihminen oikein oli. Myöhemmin tapaaminen käy silloin tällöin mielessäsi, mutta nimeään et tavoita koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti