maanantai 22. joulukuuta 2014

Vilma


Kuuntele nyt Jakke. En mä halua muuta ku päästä hetkeks tästä kaikesta paskasta. Miten niin sää et voi kuunnella mua? Vittu, mulla on niin helvetin paha olla. Tää auton romu pitää helvetinmoista meteliä. Timppa sai pakoputken sidotuksi, että mä yleensä pääsin lähteen. Tolla saatanan kylätiellä se kolisi koko ajan ja mä pelkäsin että se putoaa taas. Ihmiset kattoo. Mä ajoin pankkiautomaatille ja kiilasin kärryn seinän viereen ku siinä ei ole rekisterikilpeä edessä. Enää puuttuis, että poliisi nappais mut. Eihän siellä tilillä mitään ollu.. kuuskyt senttiä ja joku vitun mulkku seisoi mun takana, huokaili ja pyöritti päätään. Teki mieli vetäistä sitä ukkoa munille. Mulla on niin helvetin kylmäkin.

Vilmalla on nuhruinen, vaalea, nilkkoihin saakka ulottuva villatakki. Paljaat jalat vilkkuvat lenkkikengistä. Hänellä on puolipitkät, tummat ja sotkuiset hiukset. Hän istuu punaisessa, kolhuisessa autossaan polttaen tupakkaa. Vilma on siirtänyt autonsa R-kioskin eteen. On keskipäivä, viikon alku. Ihmisiä menee sisään ja ulos kuponkien kanssa. Varhainen kevät on kiertymässä takaisin talveen. Liikekeskuksen katolla liput sojottavat etelään. Vilma puhuu itsekseen. Hän tuijottaa kiinteästi kioskin ikkunaan. Nyt hän nousee ja kävelee hitaasti viereiseen kauppaan. Villatakin taskusta löytyy muutama kolikko. Hän palaa autolle hernekeittopurkki kädessään. Onneksi tölkin saa auki ilman työkaluja. Hän hamuaa lusikan käteensä ja syö nopeasti purkin tyhjäksi. Hän sytyttää tupakan ja heittää rutistetun askin asvaltille.

Jakke..pliis. Miks sun täyty lähteä. Mikset sä ajatellu yhtään mua. Mun lääkkeet on ihan lopussa. Tarttis saada jostain lisää. Millä sä kuvittelet mun elävän kun ei ole massii? En mä voi Timpaltakaan aina olla pyytämässä. Miten niin sen kanssa? Älä ny viitti. Ei tässä siitä ole kyse. Mulla on vaan hermot niin helvetin riekaleina. Tulisit jo takas. Kulta. Saan kai mä sanoa niin. En mä tosissani ollu sen Miran suhteen. Kyllä sulla saa olla muitakin, mut mä en kestä, jos sä jätät mut. Eihän tässä lävessä ole mitään elämää. Mitä mä tekisin? Sano mulle, kerro. Mulla on ihan saatanan ikävä sua. Ei mun ollu tarkotus lyödä sua. Nää lääkkeet panee mut ihan sekasin. Sano milloin sä tuut? Jakke, Jakke!!

Vilma tarttuu johtoihin ohjauspyörän alla ja käynnistää auton. Auto ponnahtaa yskäisten liikkeelle. Vaihteita on hankala käyttää kun vaihdekepin nuppi on ruuvattu pois. Vilman vaihtaessa muovikassi, joka on sidottu vaihdekeppiin, kolisee tyhjistä säilyketölkeistä. Hänen kääntyessään pääkadulle, aurinko heijastuu ilkeästi sivuikkunaan liimatusta cd-levystä. Hän ajaa nopeasti välittämättä nopeusrajoituksista ja pysäköi auton huoltoaseman pihaan. Nytkin Vilma sijoittaa auton niin, että takakilpi on näkyvissä. Jos katsoo autoa lähempää, niin voi nähdä sen maalipinnan rosoisuuden, takaluukun lukko-osan, jota on yritetty avata väkivalloin useamman kerran ja peltiin raaputetun tekstin Lex. Vilma miettii. Huoltoasemalla toimii myös paikallinen posti. Asiakkaita kulkee postiin, huoltoaseman tiskille ja ravintolaan edestakaisin. Vilma katsoo taustapeiliin ja naputtaa hermostuneesti sormillaan rattia. Savukkeet ovat lopussa. Sitten matkatoimiston bussi ajaa hänen näkökenttänsä eteen. Pari keski-ikäistä matkustajaa nousee bussiin ja matka kohti laivaterminaalia alkaa. Bussi lähtee ja Vilma nauraa nyt ääneen.

Pitäiskö mun antaa Rotolle ruokaa? Älä nyt huuda. Olenhan mä ruokkinut sitä, mut eilen just jäi avaimet auton sisälle ja sen ruokasäkki oli autossa. Ei se miltään viime vuosisadalta ole. Usko mua Jakke! Mä luulen, että mä voisin saada Timpalta vähän fyrkkaa. Se kävi tänään sossussa. Olis ihan pakko tehä jotain. Mä en vaan jaksa tätä elämää. Voisit säkin sanoa jotain…

Vilma istuu joen rannalla. Penkissä ei ole selkänojaa tai on joskus ollut. Heitetty virran vietäväksi. Vilmalla on olutpullo, josta hän ottaa ryypyn silloin tällöin. Hän on ostanut savukkeita ja sytyttää yhden toisensa perään katsellessaan keväisen kosken kuohumista. Hän laittaa pullon maahan ja ottaa taskustaan harjan. Hiukset ovat takkuiset ja harjan repivät liikkeet saavat hänet kiroamaan. Ohikulkija katsoo Vilmaan. Hän irvistää naiselle. Yksi takku on liikaa. Vilma nousee ja sinkoaa harjan jokeen. Hän katsoo sen vinhaa pyörimistä kivikkoisessa koskessa ja viimein kuin salamanvälähdyksenä keltaisen varren katoamista kosken niskalta. Vilma istuu penkille ja juo verkkaisesti olutpullonsa tyhjäksi. Päättäväisesti hän nousee, venyttelee ja lähtee kohti polun päässä odottavaa autoaan.