Maata kiertävällä radalla

 5.5. – 13.5.2015

 

1.    Päivä

Edessä on yhdeksän päivää kestävä Kahdeksan ääntä – kirjailijakiertue, jolla kahdeksan kirjailijaa esiintyy kahdeksassa kaupungissa (ekstrana Turku). Mitä on odotettavissa? Sensaatioita, paljastuksia, mediamylläkkää, viininhuuruista seikkailua läpi Suomen Rovaniemeltä Laitilaan? Miten kirjailijat sopeutuvat, sulautuvat? He, jotka kuvataan klassisesti yksin kammioissaan luomisen tuskaa ja ahdistusta kärsiviksi erakoiksi. Kuinka mukana kulkevat neljä läänintaiteilijaa luovivat heidän kanssaan lähes 2500 kilometriä halki maan, kaupunkien kirjallisuusklubien, kirjastojen, yö yöltä vaihtuvien hotellien ja vähitellen kevääseen heräävän maan vielä hieman kylmänhorteisessa ilmanalassa? Löytääkö yleisö meidät, löydämmekö me yleisömme?

 Tiistaiaamuna istun kirjailija Markku Ropposen kanssa bussissa matkalla Jyväskylästä Ouluun. Kuljettaja kaartaa ison bussin ulos Matkakeskuksen liittymästä kahdeksalta. Yhdeltä olemme perillä Oulussa, jossa kiertuebussimme odottaa jo viedäkseen meidät Rovaniemelle. Keskustelemme Markun kanssa etupäässä Jyväskylästä, yhteisistä tuttavuuksistamme, Jyväskylän Lyseon opettajista, vaaleista ja kulttuuripolitiikan tilanteesta ja etenkin sen lähitulevaisuudesta. Käsittelemme perusfilosofisia aiheita, kuten esimerkiksi laulun sanoja ”en päivääkään vaihtaisi pois” ja olemme yhtä mieltä siitä, että jokunen päivä elämän varrelta joutaisi kyllä kiertoon.

Pihtiputaalle saakka olemme linjan ainoat matkustajat. Myöhemmin autoon nousee muutamia nopeasti vaihtuvia matkustajia. Tämä uusi bussiyhteys on perustettu huhtikuun alussa ja arvuuttelemme linjan elämänkaaren pituutta. Kun saavumme Ouluun, niin olemme aivan turtuneita bussissa istumisesta ja jäljellä on vielä reilut 2000 kilometriä.

 
Rovaniemellä on hieno Alvar Aallon vuonna 1965 suunnittelema kaupunginkirjasto. Tunnistan sen jo kaukaa Aallon suunnittelemaksi, sillä jyväskyläläisenä olen tottunut vaaleisiin pintoihin ja eri tiili- ja laattamateriaalien käyttöön. Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteen kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen Oulusta aloittaa tilaisuuden juontamisen ja haastattelee kahdeksaa kirjailijaa jokaista vuorollaan. Tapahtuma kestää väliaikoineen noin kaksi ja puoli tuntia. Kirjailijat vielä miettivät, punnitsevat tarkoin sanojaan. Tilanne on uusi ja pienoista jännittyneisyyttä on ilmassa. Kuulemme lukunäytteitä heidän kirjoistaan ja yleisö saa kysyä kirjailijoilta kirjoittamisesta, lukemisesta ja kirjallisuudesta yleensä. Retkue poistuu huojentuneena ulos ja etsiytyy Rovaniemen yöhön ja baareihin.
 

2.    Päivä

Aamupalan jälkeen kävelen Markun kanssa vuolaana virtaavan Kemijoen siltojen yli ja puhelemme muun muassa ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta. Joessa ajelehtii läpikuultavia jäälauttoja. Nousemme kiertuebussiin yhdeltätoista ja ajamme takaisin Ouluun tuon 230 kilometrin matkan. Majoitumme Rotuaarin nurkille ja kävelemme iltaklubille ravintola Tuba- Food and Loungeen Mannenkadulle. Tuomo haastattelee ja kirjailijat alkavat jo lämmetä. Baarin esiintymislava virittää muutaman runoilijan rokkimaiseen poljentoon. Muutenkin ilta soljuu varsin lupsakkaasti huolimatta hiljaa viriävästä sateesta. Rotuaarin baarissa juomme pari olutta. Saan kirjailija Aki Luostariselta hänen uusimman runokirjansa Ajan olon signeerauksella ”Vesalle, keikkaa pukkaa, mitä parhain ajatuksin, kevät on, on kevät, Aki”.

3.    Päivä

Torstaina aamulla Madetojan musiikkilukio saa kolme vierasta: Miki Liukkosen, Mervi Heikkilän ja Tuomo Heikkisen. Me muut saamme nauttia kaikessa rauhassa aamupalaa hotellilla. Kävelen minulle mieluisaan puistoon, Hupisaarille. Valokuvaan graffiteja ja ihmettelen lukuisten puusiltojen alla virtaavan veden vähyyttä. Polkupyöräilijät suhahtelevat ohitseni. Joskus ajattelen, että lähes kaikki liikkuvat Oulussa fillareilla.

Kymmeneltä bussimme starttaa kohti Vaasaa. Matka on pitkä. Kilometrejä on taitettavana 330. Bussissa kirjailijat lukevat, keskustelevat, tekevät taustatyötä seuraavia kirjojaan varten. Läppärit hakevat asemiaan syleissä, bussin liukkailla pöydillä. Kokkolan kulmilla pysähdymme kahville. Tupakat ja sähkösellaiset kaivetaan esiin. Kohta matka jatkuu.

Vaasassa majoitumme Vaakunaan torin laidalle. Kirjailijat lähtevät ruokailemaan Il Bancoon ja siirtyvät sieltä suoraan Kulttuurikahvila Ritziin. Tämän vanhan elokuvateatterin aulassa on pieni lava, jolla esiinnymme. Väkeä saapuu kohtuullisesti paikalle. On minun vuoroni haastatella ja hieman jännittää, mutta kirjailijat ovat käyneet jo tutuiksi ja hyvin se menee. Otan kaksi kirjailijaa yhtä aikaa lavalle. Haastan myös yleisön kysymään ja saamme keskustelua aikaiseksi. Väliajalla raotan elokuvateatterin narisevaa ovea ja astun sisään. On kuin olisin palannut lapsuuteni Jyväskylään; Fantasiaan, Elohuviin, Picniciin. Fantasiassa katsoin vanhempieni kanssa ensimmäiset elokuvani: Tarzanit, Stan Laurelin ja Oliver Hardyn toilailuja. Muistaakseni Fantasiassa penkkirivistöt olivat jyrkemmät, kun taas esimerkiksi Elohuvissa, alempana Väinönkadulla, ne levittäytyivät tasaisemmin, aivan kuin tässä Ritzissä. Elohuvin penkit olivat julmetun kovat ja muutenkin epämukavat istua. Suljen taikaoven ja palaan juontohommiin. Klubin päätyttyä istumme iltaa kirjailija Marko Hautalan ja hänen vaimonsa Tiina Hietikko-Hautalan kanssa ravintolassa. Keskustelemme taiteesta, kulttuurista ja kirjallisuudesta, kuinkas muuten.

Iltaklubeillamme ei synny sekaannusta, skandaaleja, ei herää kohua, joka ylittäisi median uutiskynnyksen ja Vaasan hotellimme kahdeksannessa kerroksessa pohdin Markun kanssa, että jos heittäisimme television ikkunasta rokkitähtien tyyliin, niin olisiko jo seuraavalla keikkapaikalla hankala saada ääntään kuuluville lavan edessä vellovan yleisömeren huutomyrskyssä. Luovumme ajatuksesta, koska ikkunat antavat sisäpihalle ja mahdollisesti kukaan ei edes noteeraisi urotekoamme.

 

JATKUU…..