Kuuntele nyt Jakke. En mä halua muuta ku päästä hetkeks
tästä kaikesta paskasta. Miten niin sää et voi kuunnella mua? Vittu, mulla on
niin helvetin paha olla. Tää auton romu pitää helvetinmoista meteliä. Timppa
sai pakoputken sidotuksi, että mä yleensä pääsin lähteen. Tolla saatanan
kylätiellä se kolisi koko ajan ja mä pelkäsin että se putoaa taas. Ihmiset
kattoo. Mä ajoin pankkiautomaatille ja kiilasin kärryn seinän viereen ku siinä
ei ole rekisterikilpeä edessä. Enää puuttuis, että poliisi nappais mut. Eihän
siellä tilillä mitään ollu.. kuuskyt senttiä ja joku vitun mulkku seisoi mun
takana, huokaili ja pyöritti päätään. Teki mieli vetäistä sitä ukkoa munille.
Mulla on niin helvetin kylmäkin.
Vilmalla on nuhruinen, vaalea, nilkkoihin saakka ulottuva
villatakki. Paljaat jalat vilkkuvat lenkkikengistä. Hänellä on puolipitkät,
tummat ja sotkuiset hiukset. Hän istuu punaisessa, kolhuisessa autossaan
polttaen tupakkaa. Vilma on siirtänyt autonsa R-kioskin eteen. On keskipäivä,
viikon alku. Ihmisiä menee sisään ja ulos kuponkien kanssa. Varhainen kevät on
kiertymässä takaisin talveen. Liikekeskuksen katolla liput sojottavat etelään. Vilma
puhuu itsekseen. Hän tuijottaa kiinteästi kioskin ikkunaan. Nyt hän nousee ja
kävelee hitaasti viereiseen kauppaan. Villatakin taskusta löytyy muutama
kolikko. Hän palaa autolle hernekeittopurkki kädessään. Onneksi tölkin saa auki
ilman työkaluja. Hän hamuaa lusikan käteensä ja syö nopeasti purkin tyhjäksi.
Hän sytyttää tupakan ja heittää rutistetun askin asvaltille.
Jakke..pliis. Miks sun täyty lähteä. Mikset sä ajatellu
yhtään mua. Mun lääkkeet on ihan lopussa. Tarttis saada jostain lisää. Millä sä
kuvittelet mun elävän kun ei ole massii? En mä voi Timpaltakaan aina olla
pyytämässä. Miten niin sen kanssa? Älä ny viitti. Ei tässä siitä ole kyse.
Mulla on vaan hermot niin helvetin riekaleina. Tulisit jo takas. Kulta. Saan
kai mä sanoa niin. En mä tosissani ollu sen Miran suhteen. Kyllä sulla saa olla
muitakin, mut mä en kestä, jos sä jätät mut. Eihän tässä lävessä ole mitään
elämää. Mitä mä tekisin? Sano mulle, kerro. Mulla on ihan saatanan ikävä sua.
Ei mun ollu tarkotus lyödä sua. Nää lääkkeet panee mut ihan sekasin. Sano
milloin sä tuut? Jakke, Jakke!!
Vilma tarttuu johtoihin ohjauspyörän alla ja käynnistää
auton. Auto ponnahtaa yskäisten liikkeelle. Vaihteita on hankala käyttää kun
vaihdekepin nuppi on ruuvattu pois. Vilman vaihtaessa muovikassi, joka on
sidottu vaihdekeppiin, kolisee tyhjistä säilyketölkeistä. Hänen kääntyessään
pääkadulle, aurinko heijastuu ilkeästi sivuikkunaan liimatusta cd-levystä. Hän
ajaa nopeasti välittämättä nopeusrajoituksista ja pysäköi auton huoltoaseman
pihaan. Nytkin Vilma sijoittaa auton niin, että takakilpi on näkyvissä. Jos
katsoo autoa lähempää, niin voi nähdä sen maalipinnan rosoisuuden, takaluukun
lukko-osan, jota on yritetty avata väkivalloin useamman kerran ja peltiin
raaputetun tekstin Lex. Vilma miettii. Huoltoasemalla toimii myös paikallinen
posti. Asiakkaita kulkee postiin, huoltoaseman tiskille ja ravintolaan
edestakaisin. Vilma katsoo taustapeiliin ja naputtaa hermostuneesti sormillaan
rattia. Savukkeet ovat lopussa. Sitten matkatoimiston bussi ajaa hänen
näkökenttänsä eteen. Pari keski-ikäistä matkustajaa nousee bussiin ja matka
kohti laivaterminaalia alkaa. Bussi lähtee ja Vilma nauraa nyt ääneen.
Pitäiskö mun antaa Rotolle ruokaa? Älä nyt huuda. Olenhan mä
ruokkinut sitä, mut eilen just jäi avaimet auton sisälle ja sen ruokasäkki oli
autossa. Ei se miltään viime vuosisadalta ole. Usko mua Jakke! Mä luulen, että
mä voisin saada Timpalta vähän fyrkkaa. Se kävi tänään sossussa. Olis ihan
pakko tehä jotain. Mä en vaan jaksa tätä elämää. Voisit säkin sanoa jotain…
Vilma istuu joen rannalla. Penkissä ei ole selkänojaa tai on
joskus ollut. Heitetty virran vietäväksi. Vilmalla on olutpullo, josta hän
ottaa ryypyn silloin tällöin. Hän on ostanut savukkeita ja sytyttää yhden
toisensa perään katsellessaan keväisen kosken kuohumista. Hän laittaa pullon
maahan ja ottaa taskustaan harjan. Hiukset ovat takkuiset ja harjan repivät
liikkeet saavat hänet kiroamaan. Ohikulkija katsoo Vilmaan. Hän irvistää
naiselle. Yksi takku on liikaa. Vilma nousee ja sinkoaa harjan jokeen. Hän
katsoo sen vinhaa pyörimistä kivikkoisessa koskessa ja viimein kuin
salamanvälähdyksenä keltaisen varren katoamista kosken niskalta. Vilma istuu
penkille ja juo verkkaisesti olutpullonsa tyhjäksi. Päättäväisesti hän nousee,
venyttelee ja lähtee kohti polun päässä odottavaa autoaan.
